|
WENTIN SANOMAA |
| WENT KERTOO ITSESTÄÄN |
|
"Se kasvaa aika nopeasti, kuin Chia Pet ikään." [puhuu hiuksistaan] "Olen vaan ihan dorka." [Went yrittää vähätellä seksikkyyttään] "Minut kasvatettiin tietynlaiseen työmoraaliin. Jos aiot tehdä työtä, tee se kunnolla eikä puolinaisesti. Olin paras mahdollinen tuuraaja ja toimistotyöntekijä mitä pystyin olemaan." "Toivoisin että minulla olisi vastaus sinulle. Se on fantasiaa, että kukaan jättäisi Eric Robertsin alttarille minun takiani. Mutta voin silti leikkiä mukana." [Mariah Careyn musiikkivideoissa esiintymisestä] "Pitää tarkentaa, että 'Haisuli' ei viittaa mitenkään hygieniaan. Minulla oli aika sarkastinen asenne ja olin nopea ärtymään. Olen ollut 'Haisuli' noin viimeiset 10 vuotta." [Lempinimestään "Stinky"] "Ei, etsiskelen vielä. Ikävä sanoa, mutta minulla ei ole ollut aikaa löytää ketään. Olen ollut telkien takana 7 päivää viikossa ja 24 tuntia päivässä." [Wentin syy siihen, että ei seurustele] "Viimeisin vakava suhteeni oli n. 2 vuotta sitten (2004?) ja se kesti vain muutamia kuukausia, mutta se oli kuuma ja kiihkeä- parhaimman laatuinen siis." [Seurustelemisesta] "Kun olen naisen kanssa, keskityn täysin häneen ja toivon että hän keskittyy minuun. Talviseen aikaan hieman luistelua yhdessä tms., jos se ei kuulosta liian lällyltä, liian Love Story tyyliseltä. Takka. Hieman puita, hieman viiniä, hieman musiikkia. Voimme syödä voileipää rannalla ja se voi olla yhtä voimakas kokemus kuin ilta Pariisissa." [Suhteessa olemisesta] "Tämä on ollut merkityksellisin vuosi (2005) työelämässäni. Se on kuin olisi voittanut lotossa. Yksi miljoonasta." [Golden Globe ehdokkuudestaan ] |
| WENT KERTOO VIIHDETEOLLISUUDESTA |
|
"Tajusin, että tällä alalla on hyvin helppo olla nuori Tom Cruise tai nuori Tom Hanks. Ihmiset tietävät mitä tehdä kanssasi, kun he katsovat sinuun ja sanovat 'Ahhhh, nuori Tom Hanks. Tämä on jo toiminut niin hyvin aikaisemmin että se toimii vielä paremmin nyt... On eri asia olla hieman syrjässä kuljetulta polulta koska se tarkoittaa, että sinun täytyy mennä ja luoda jotain mitä ei ole ennen ollut." "Arvostan sitä kokemusta minkä sain työpöydän takana koska menestyäkseen tällä alalla tarvitset taiteilijan sielun mutta byrokraatin pulssin. Jos tarjoilet ja odottelet läpimurtoasi etkä ole valmis joka ilta pitkän työpäivän jälkeen tunkemaan kirjekuoriin kuviasi ja ansioluetteloitasi lähetettäväksi agenteille ja managereille, et tule menestymään. Sitä ei vaan tapahdu." "Tätä alaa hallitsee pelko. Johdossa olevat ihmiset osaavat haistaa epätoivon ja he eivät upota sinuun miljoonia dollareita jos olet epävarma. Minun täytyy päästä sen yli." "Kuulin hirveät määrät eitä. Se oli arvokasta opetusta: minä pystyn ottamaan hylkäyksen vastaan. Kun 'Ei' enää merkinnyt mitään, aloin kuulla muutamia kyllä-sanoja." [Went kohtaamistaan vaikeuksista ennen kuin pääsi siihen missä on nyt] |
| WENT KERTOO NÄYTTELEMISESTÄ |
|
"Upotin puoli vuotta elokuvaan, mikä tuli ja meni. On palkitsevaa olla mukana projektissa johon ihmiset ovat sitoutuneet pitkäksi aikaa." [Paossa työskentelemisestä] "Menin läpi CD kokoelmani joka kuukausi nähdäkseni, mitä voisin pantata maksaakseni vuokran. Tajusin, että tarvitsen näyttelemistä kuin ilmaa enkä voinut lopettaa sitä." "Siinä on tiettyä kauneutta: seinien keltainen tiili, vankilan pihan vihreys, sininen taivas yläpuolellamme. Sillä on piinaavan kauniit hetkensä, mutta kun istun vankilan pihalla ja vietän aikaani kuvausryhmän kanssa valmistautuen kuvaamaan kohtauksen ja pitämään hauskaa, yhtäkkiä muistan että jos olisin tämän paikan vanki, olisin ulkona vain yhden tunnin päivässä. Suurin yllätys on se, kuinka surullinen paikka vieläkin on. Noihin seiniin on imeytynyt 150 kivun, pelon ja väkivallan vuotta." [Went työskentelystään Jolietin vankilassa] "Täytyy sanoa, että omalta osaltani ensi-ilta oli katkeransuloinen kokemus, koska tietysti olin hyvin innoissani siitä, että sarja tulisi ulos tv:stä ja näkisin miten yleisö reagoi siihen, mutta samaan aikaan en voinut muuta kuin ajatella niitä parkoja etelässä ja miten kamalia asioita heidän piti käydä läpi." "Se on korkeimman tason salaliitto." [Prison Break: Behind The Walls Special] "Isoäidit antavat minulle lisää tilaa hisseissä, teinit katsovat minuun kysyvästi." [ihmisten reaktioista Wentin leikkitatuointeihin] "Tuskin tulette näkemään kohtausta missä pyyhkäisemme pumpulitupot pöydältä ja alamme hommiin polilla." [Went Michaelin ja vankilan lääkärin, Saran välisestä seksuaalisesta jännitteestä] |
| WENT SIITÄ JA TÄSTÄ |
|
"Sääntöni on, että haluan jonkun jolla on molemmat jalat maassa. Ideaali tyttöystävä voisi olla joku joka työskentelee alalla ja ymmärtää mitä menen läpi, mutta ei olisi itse näyttelijä- olisi valmis menemään vuorosanoja läpi kanssasi mutta kun alkaisit käyttäytyä hullusti, heittäisi kädet ilmaan ja ottaisi sinut millaisena olet ja hyväksyisi sinut." [Went näyttelijättärien kanssa seurustelemisesta] "Kuulin että LAPD (Los Angeles Police Department):lla on reservi-ohjelma, vain muutamia tunteja joka viikonloppu, voit oppia käyttämään asetta ja ajamaan autoa." [Went imitoi isäänsä Leno-showssa] "Kaikki ovat voittajia kun ilmaista viinaa on tarjolla." [Golden Globe-juhlan jälkibileet] "Annoin kerran kellon eräälle, joka oli lähdössä matkalle maan halki. Asetin ajan missä minä olin, joten kun soittaisin hänelle, voisimme katsoa kelloa ja aina olla yhdessä täsmälleen samaan aikaan." [Kuinka julkkikset viettävät ystävänpäivää: katsaus menneisyyteen] "Olen ihastunut Lionel Richien vanhaan musiikkiin. Tämä saa minut kuulostamaan nössöltä, mutta kuudennella luokalla meidän koulun kuoron piti laulaa meidän versiomme "Hello" kappaleesta ja minä diggasin siitä." [Lemppari rakkauslaulu] "Kun olin 12, vanhempani lähtivät pois viikonlopuksi ja antoivat minun jäädä kotiin yksin. Vietin koko yön peitot vedettynä leukaan asti, odottaen että joku hippi hyppäisi varjoista ja viiltäisi kurkkuni auki." [Stuff Magazine piti äänestyksen 100-plus Hollywoodin sisäpiiriläisille kauhuelokuvista-# 23- Helter Skelter] |
| TAKAISIN |