BIOGRAFIA


Nimi: Wentworth Earl Miller
Lempinimi: Went, Stinky
Syntymäaika: 2.6.1972
Perhe: isä Wenworth Earl Miller,äiti Roxann ja pikkusiskot: Leigh ja Gillian.

Wentworthin sukujuuret ovat hyvin mielenkiintoiset. Isänsä puolelta hän on syntyperältään afroamerikkalainen, jamaikalainen, englantilainen, saksanjuutalainen ja cherokee. Äitinsä puolelta hän on venäläinen, ranskalainen, alankomaalainen, syyrialainen ja libanonilainen. Wentworth syntyi Chipping Nortonissa, Oxfordshiressa, Englannissa, mutta kasvoi Brooklynissä. Hän opiskeli ensimmäiset kolme vuotta Midwoodin lukiossa, Brooklynissä. Sen jälkeen hän siirtyi Quaker Valleyn lukioon josta valmistui vuonna 1990. Wentworth valmistui arvostetusta Princetonin yliopistosta vuonna 1995 suoritettuaan tutkinnon englannissa, minkä jälkeen lähti kiertämään maailmaa koulunsa a cappella –ryhmän kanssa. Wentworth tahtoi kuitenkin näyttelijäksi ja muutti vuonna 1995 Los Angelesiin toteuttaakseen haaveensa. Hän teki alalla kaikenlaisia töitä ja työskenteli mm. pienessä tv-tuotantoyhtiössä. Vakituista työtä hänellä ei kuitenkaan ollut. Työskenneltyään alalla jo useamman vuoden, Miller vihdoin ryhtyi tosissaan hakemaan rooleja.

Vuosina 1998-2001 Wentworth näytteli pienissä rooleissa ja vieraili televisiosarjoissa, kuten  Buffy vampyyrintappaja, Suositut ja Teho-osasto. Ensimmäisen suuremman roolinsa hän sai vuonna 2002 ABC:n minisarjassa Dinotopia, jossa hän näytteli David Scottia. Wentworthin ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 2003 elokuvassa Ihmisen tahra (The Humain Stain), jossa hän esitti päähenkilöä nuorena. Hänellä oli samana vuonna myös pieni sivurooli elokuvassa Varjojen valtakunta (Underworld). Vuonna 2005 Miller esiintyi Mariah Careyn musiikkivideolla It's Like That ja We Belong Together. Todellisen läpimurtonsa Wentworth kuitenkin teki, kun sai pääroolin FOXin menestyssarjassa Pako (Prison Break). Pako-sarjassa hän esiintyy rakennusinsinööri Michael Scofieldina, joka hankkiutuu vankilaan pelastaakseen syyttömän veljensä kuolemantuomiolta. Miller sai Scofieldin roolistaan vuoden 2005 Golden Globe -ehdokkuuden kategoriassa paras miespääosa draamasarjassa.
 

TAKAISIN