THEWEST.COM.AU: PRISON BREAK TÄHTI EI NAUTI KUULUISUUDESTA (4.1.2007)


Kun US television näyttelijä Wentworth Miller sanoo, ettei voi olla ystäväsi, hän haluaa sinun tietävän että hän tarkoittaa sitä. Paon tähdellä on ollut vaikeaa aikaa sen jälkeen, kun hän sinkoutui kansainväliseen tähteyteen suositun tv-trillerin mukana, mikä saapui Austalian tv:seen vuonna 2006.

Mutta se ei ole henkilökohtaista, 34-vuotias tähti väittää. Asia on niin, että ihmisiä, jotka pyytävät hänen ystävyyttään suositun online-verkostointisivuston, myspace.comin kautta, petkutetaan.

Ihmiset soittelevat agentilleni ja kyselevät, mikä myspace-sivu on minun ja niitä on siellä noin tusina.” Miller kertoi AAP:lle pr-matkalla Austaliassa  joulukuussa.

Ja fakta on, että en ole koskaan ollut myspacessa. Ihmiset jotka esiintyvät minuna, se on vähän hämmentävää, vähän pelottavaa...Se häiritsee minua syvästi.

Tämä aika on ollut pyörryttävää nousua huipulle nuorelle näyttelijälle, joka tuli mukaan sarjan tekoon vain muutaman elokuva- ja televisiotyön jälkeen. Miller myöntää, että pieni cameo-rooli kahdessa Mariah Careyn musiikkivideossa  “teki uralleni hyvää enemmän kuin mikään muu tekemäni siihen asti.”

Siinä vaiheessa hän oli juuri saanut valmiiksi Paon pilotti-jakson, mikä sinkautti tähden julkkisten maailmaan -paikkaan mihin Miller vieläkin totuttelee.

Mitä tapahtuu  identiteetillesi, näkemyksellesi kuka sinä olet, tällä matkalla, se on outoa” hän sanoi ensimmäisellä matkallaan Australiassa.

Siinä on tietynlaista dynamiikkaa kun fani ryntää luoksesi ja on suunnattoman innoissaan nähdessäsi sinut. Mutta väistämättä tulee hetki, jolloin he tajuavat että heillä ei ole hajuakaan siitä, millainen olet. Kai se on se outous, on niin vaikeaa käsittää, että tunnistaa näyttelijän ja roolihenkilön, mutta todellisuudessa ei tunne häntä ollenkaan.”

Ja fanien ihailun myötä tulee myös median spekulaatiot, etenkin Millerin seksuaalisuudesta, mutta pehmeästi puhuva näyttelijä oli tiukka ja halusi selvittää asian.

Ei, en ole homo.” hän sanoi. “Tiedän, että liikkeellä on huhuja..Olen sinut sen kanssa että niitä on olemassa, tässähän on kyse fantasiasta. Tietyillä ihmisillä on tiettyjä fantasioita, jos joku haluaa kuvitella minut naisen kanssa, tai miehen, tai molempien kanssa, se on ok kunhan jatkaa sarjan katsomista.”

Miller sanoo että toiselta kaudelta on vielä paljon odotettavaa, siitä huolimatta että vangit karkaavat ja toteuttavat sarjan nimen. “Vankila oli keskeistä sarjalle, ehkä tärkein roolihenkilö ja jos jätämme sen taaksemme...jaksavatko sarjan fanit vielä katsoa?” hän sanoi.

Mutta meillä on juonikuvioita ja ihmissuhdekuvioita, joita ihmiset haluavat seurata, joten meistä välitettiin tarpeeksi että he seurasivat meitä senkin jälkeen kun ylitimme muurin.”

Miller sanoi, että hän on kiintynyt roolihenkilöönsä, joka hänen sanojensa mukaan on täynnä harmaan sävyjä.

Roolihahmoni on hyvä mies sankarin matkalla, mutta se vaatii käsien likaamista silloin tällöin. Kysymys onkin, kuinka pitkälle hän voi mennä ennen kuin menetät sympatiasi hänen asiaansa kohtaan.”

Miller ei näe itseään näyttelemässä pakenevaa vankia ikuisuuksia ja hän suunnitteleekin oman elokuvan tuottamista ja ohjaamista -suunnitteilla on rakkaustarina Hitchcock-tyylisellä twistillä.

Olen nyt siinä vaiheessa uraani, missä ei ole enää kysymys rooleista joita on tarjolla, vaan myös omien roolien luomisesta.

Haluan kirjoittaa sanat jotka tulevat suustani ulos ja haluan olla editointihuoneessa ja valita miten tarinani kerrotaan.”

Koska hän on lähtöisin akateemikkoperheestä, Millerin mukaan taiteet eivät koskaan olleet tulevaisuudensuunnitelmissa siitä huolimatta, että hän suhtautui jo varhaisessa vaiheessa varsin intohimoisesti näyttelemiseen. High schoolin jälkeen Miller opiskeli Princetonissa, missä hän jatkoi näyttelemistä, mutta vain harrastuksena.

Valmistuin ja hylkäsin kaikki haaveet näyttelemisestä, koska se vaikutti pelottavalta ja epärealistiselta unelmalta.”

Mutta vieläkin rakastuneena näyttelemisen maailmaan, hän muutti Los Angelesiin, jossa hän tyytyi kulissien takaiseen työhön, työpöytineen ja säännöllisine palkkashekkeineen, perheensä helpotukseksi.

Näyttelemisen maailma oli niin vieras heille, kaikki mitä he tiesivät oli se, että en noussut ylös säädyllisiin aikoihin, minulla ei ollut työtä eikä säännöllisiä tuloja. Heidän pelkonsa joskus ruokkivat omiani...Mutta nyt kun nautin jonkinlaisesta menestyksestä, he ovat vapaita huokaisemaan helpotuksesta ja nauttimaan matkasta kanssani, ja se on mukavaa.”

AAP

Tekstin käännös: Kissasusi
Teksti englanniksi
 

TAKAISIN